Suorita henkilöautokortti (B) Vantaalla
Ajokortti sujuvasti ja turhia jännittämättä!
Ymmärrämme, että autokoulu ja ajaminen voivat jännittää lähes kaikkia ja se on täysin normaalia. Vuosikymmenten kokemuksen myötä olemme kehittäneet OmaOpettaja-mallin, jonka avulla jokainen, myös sinä, voi suorittaa ajokortin sujuvasti ja mukavasti. Mallimme takaa turvallisen ja yksilöllisiin tarpeisiin sekä lähtötasoon mukautetun autokoulukokemuksen.
Vältä autokoulun sudenkuopat ja valitset Antin Autokoulu henkilöautokurssi. Meidän ainutlaatuinen opetusmenetelmämme takaa, että saat korttisi ajallaan ja ilman ylimääräistä jännitystä – kuten kymmenet tuhannet oppilaat vuosikymmenien aikana ovat jo saaneet.
Viisi syytä valita Antin Autokoulu
-
OmaOpettaja poistaa jännityksen ja takaa oppimisen
Sinulla on koko autokoulun ajan oma vastuuopettaja, joka on tukenasi ensimmäisestä startista tuoreeksi kortinhaltijaksi.
-
Ajotuntipysäkit helpottavat kulkemista ajotunnille
Kaikilla toimipaikoillamme on useita ajotuntipysäkkejä, joilta ajo-opettajasi hakee sinut ajotunnille. Sinun ei siis tarvitse tulla autokoululle.
-
Tyytyväisyystakuu – 98 % suosittelee meitä
Kyselymme mukaan 98 % oppilaista voisi suositella meitä ystävilleen. Siksi uskallamme luvata henkilöautokursseillemme 100 % rahat-takaisin-takuun: voit keskeyttää autokoulun mistä tahansa syystä ja saat kaikki rahasi takaisin.
-
Teoriat-alussa-menetelmällä vältät lisäkulut
Kun suoritat teoriaopiskelu ja teoriakokeen ensimmäisten ajotuntien aikana, saat kortin sujuvasti ilman stressaamista ja ylimääräisiä kuluja.
-
Ansaitse 500 € – läpäise teoriakoe ilman virheitä
Jos suoritat teoriakokeen ensimmäisellä yrittämällä ilman yhtään virhettä, palkitsemme sinut 500 eurolla puhtaana käteen!
Suosituimmat henkilöautokurssit
Valitse itsellesi parhaiten soveltuva kurssi ja rekisteröidy. Voit aloittaa opiskelun vaikka heti! Saat ilmoittautumisen jälkeen sähköpostiisi tunnukset oppimisympäristöön, jossa voit aloittaa teoriaopinnot.
Lisäajotuntien hinnat löydät täältä.
Etsitkö lahjaideaa? Antin Autokoulun ajokorttikurssit voi maksaa myös lahjakortilla.
Pätevä Henkilöautokurssi (B)
Varmuutta ajamaan aloittaville
1 559 €
Voit maksaa myös useammassa erässä
Tällä suosituimmalla kurssillamme saat kokonaisvaltaisen valmennuksen ajamiseen: 16,5 tuntia opetusta, josta 14,5 tuntia suoritetaan autolla ja vain pakolliset pimeän- ja liukasajo simulaattorilla (2 tuntia). Tällä kurssilla pääset myös suorittamaan harjoitusajokokeen. Pätevä-kurssi on erinomainen valinta kun haluat perusteelliset valmiudet turvalliseen ajamiseen liikenteessä.
Opetuskielet:
- suomi,
- englanti
Perus Henkilöautokurssi (B)
Ratista kiinni ja raitille
1 349 €
Voit maksaa myös useammassa erässä
Antin peruspaketti, jossa painotetaan ajotunteja oikealla autolla. Tunneista 12 ajetaan autolla ja vain pakolliset pimeän- ja liukasajo simulaattorilla (2 tuntia). Perus-kurssipaketti sopii sinulle, jolla on ennestään kokemusta liikenteessä liikkumisesta esimerkiksi mopolla ja uskot pärjääväsi lain määrittämällä vähimmäisopetusmäärällä.
Opetuskielet:
- suomi,
- englanti
Kompakti Henkilöautokurssi (B)
Ajotaidot haltuun edullisesti
1 149 €
Voit maksaa myös useammassa erässä
Kustannustehokas lakisääteisen minimimäärän sisältävä kurssi, jonka ajo-opetuksesta 8 tuntia ajetaan autolla ja 6 simulaattorilla. Kompakti-kurssipaketti sopii sinulle, jolla on ennestään kokemusta liikenteessä liikkumisesta esimerkiksi mopoautolla tai mopolla ja olet kokeillut jo autolla ajamista.
Opetuskielet:
- suomi,
- englanti
Muut henkilöautokurssit
Kevyt Henkilöautokurssi (B)
Minipaketti vain kokeneille
989 €
Voit maksaa myös useammassa erässä
Edullisin henkilöautokurssimme, joka sisältää vain lakisääteisen minimimäärän ajo-opetusta. Niistä 6 tuntia ajetaan autolla ja 8 simulaattorilla. Kevyt-kurssipaketti sopii sinulle, jolla on ennestään paljon kokemusta liikenteessä liikkumisesta esimerkiksi kevytmoottoripyörällä tai mopoautolla ja olet kokeillut jo autolla ajamista.
Opetuskielet:
- suomi,
- englanti
Timantti Henkilöautokurssi (B)
Täällä hiotaan teiden taitajia
1 929 €
Voit maksaa myös useammassa erässä
Timantti-kurssi tarjoaa sinulle ehdottomasti parhaan ja kattavimman ajo-opetuksen! Timantti hioo esimerkillisen kuljettajan vasta-alkajastakin. Kurssi sisältää yhteensä 26,5 tuntia ajo-opetusta – 16,5 tuntia autolla ja 10 tuntia simulaattorilla. Opetus huipentuu yksilölliseen harjoitusajokokeeseen. Lisäksi tarjoamme sinulle henkilökohtaisen teoriatunnin ajo-opettajamme kanssa.
Opetuskielet:
- suomi,
- englanti
Vertaile kurssipaketteja
Kevyt
Minipaketti vain kokeneille |
Kompakti
Ajotaidot haltuun edullisesti |
Perus
Ratista kiinni ja raitille |
Pätevä
Varmuutta ajamaan aloittaville |
Timantti
Täällä hiotaan teiden taitajia |
|
---|---|---|---|---|---|
Hinta valitulla toimipaikalla + viranomaiskulut | 989 € | 1149 € | 1349 € | 1559 € | 1929 € |
Yhteensä ajo-opetustunteja Autolla ja simulaattorilla | 14 | 14 | 14 | 16,5 | 26,5 |
Ajotunnit autokoulun autolla Yksi ajotunti = 50 min | 6 | 8 | 12 | 14 | 16 |
Simulaattoriajotunnit Yksi ajotunti = 50 min | 8 | 6 | 2 | 2 | 10 |
4 + 4 nettiteoriatuntia EAS- ja riskientunnistamiskoulutus | |||||
Yksityinen teoriatunti opettajan kanssa | |||||
Harjoitusajokoe | 25 min | 25 min | |||
Taloudellisen ajo | perusteet | perusteet | perusteet | perusteet | syventävä opetus |
Auton ylläpito | teoriaopetus | teoriaopetus | teoriaopetus | teoriaopetus | käytännön harjoitukset (mm. rengaspaineet ja öljyjen tarkistus) |
Autokoulun auton käyttö ajokokeessa | 1. ajokoe | 1. ajokoe | 1. ajokoe | 1. ajokoe | 1. ja mahdollisessa 2. ajokokeessa |
Sähköinen oppimisympäristö ja oppikirja | |||||
Koulutuskielet valitulla toimipaikalla Verkkoteoriatunnit suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. | suomi, englanti | suomi, englanti | suomi, englanti | suomi, englanti | suomi, englanti |
Ilmoittaudu | Ilmoittaudu | Ilmoittaudu | Ilmoittaudu | Ilmoittaudu |
Tiedätkö, kuinka henkilöautokurssi etenee?
Olemme laatineet yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka suoritat henkilöautokortin sujuvasti ja ylimääräisiä kuluja.
Noudattamalla ohjeita, sinulla on mahdollisuus lisäksi ansaita Antin Ahertajan etu!
Maksutavat – 40 % asiakkaistamme valitsee osamaksun
SVEA-verkkomaksu tai -erämaksu
Maksukumppanimme SVEA tarjoaa sinulle mahdollisuuden maksaa kurssin heti verkkomaksuna (verkkopankki, luottokortti tai mobiilimaksaminen) tai voit pilkkoa maksun pienempiin osiin Erämaksulla.
Erämaksu onkin suosituin maksutapamme – n. 40 % valitsee sen.
Koroton lasku 1-4 erässä
Voit maksaa myös normaalilla laskulla. Kurssin kokonaishinta jaetaan 1-4 neljään erään riippuen kurssin kokonaishinnasta, ja maksat laskut kurssin suorittamisen tahtiin. Lue lisää...
- Maksun jaottelu perustuu kurssin hintaan:
- Yhdessä erässä, jos kurssimaksu on alle 325 euroa.
- Kahdessa erässä, jos kurssimaksu on 326–700 euroa.
- Neljässä erässä, jos kurssimaksu ylittää 701 euroa.
- Ajalliset lyhytkestoiset, vain muutaman päivän koulutukset, veloitamme aina kertamaksuna
- Tutkintoon valmentavissa kursseissa kaikki maksut on suoritettava ennen tutkintoon osallistumista. Muissa kursseissa maksuerät on suoritettava ennen ensimmäistä opetustilaisuutta. Pääsy ajokokeeseen vaatii siis, että kaikki maksuerät on suoritettu.
- Ensimmäinen erä laskutetaan, kun oppilas aloittaa oppimisympäristön käytön.
- Alaikäisen oppilaan lasku lähetetään aina annettuun huoltajan sähköpostiin.
- Tarvittaessa laskun voi myöhemmin muuttaa luotolliseksi SVEA Erämaksuksi oppimisympäristössä.
OmaOpettaja-malli poistaa jännityksen ja takaa oppimisen
Jännittääkö autokoulu ja erityisesti ajotunnit? Tiedämme kokemuksesta, että ajaminen jännittää lähes kaikkia, vaikka autolla ajamisesta olisikin jo kokemusta. Se on siis aivan normaalia.
Me Antin Autokoulussa haluamme tarjota sinulle mahdollisimman turvallisen ja lämpimän autokoulukokemuksen, jossa huomioimme sinun henkilökohtaiset tarpeesi ja lähtötasosi. Tämän varmistamiseksi olemme 60 vuoden kokemuksen pohjalta kehittäneet OmaOpettaja –mallin.
Antin OmaOpettaja on henkilökohtainen oppaasi ja kannustajasi koko autokoulumatkan ajan – ensimmäisestä ajotunnista valmistumiseen asti.
OmaOpettaja -mallin mukaiseen opetukseen kuuluu
- Käymme kurssin alussa läpi toiveesi ja tarpeesi yhdessä keskustellen
- Henkilökohtaisia valmiuksiasi tukeva ajotuntisuunnitelma, joka varmistaa oppimisen ilman tarpeetonta päänvaivaa
- Sama opettaja säilyy koko autokoulumatkan ajan, jolloin opettaja on koko ajan hyvin perillä oppimistilanteestasi. Saat jatkuvaa tietoa ja kannustavaa palautetta oppimisen edistymisestä
- Yhteydenpito suoraan opettajan kanssa. Kun sinulla on kysyttävää, soitat tai laitat viestiä suoraan opettajallesi. Emme roikota sinua chattiboteissa tai puhelujonoissa.
OmaOpettaja -mallin avulla sinusta tulee itsevarma ja turvallinen kuljettaja – ilmoittaudu siis Antin Autokouluun.
Ajotuntipysäkit helpottavat kulkemistasi ajotunnille
Perinteisesti autokoulun suorittamiseen on kuulunut siirtyminen autokoulun tiloihin ennen opetuksen alkamista. Antin Autokoulussa asia on toisin.
Meillä kaikki teoriatunnit ovat netissä, joten ne voit suorittaa kotisohvalta. Siinä ei ole kuitenkaan kaikki: Antin Autokoulun kaikilla toimipaikoilla on useita ajotuntipysäkkejä, joilta ajo-opettajasi hakee sinut ajotunnille. Löydät kaikki pysäkit alla olevasta kartasta. Luultavasti jokin niistä on aivan kotisi lähellä.
Ajotuntipysäkit mahdollistavat autokoulun, opiskelun ja harrastusten sujuvan yhteensovittamisen, koska sinun ei tarvitse tulla juuri koskaan autokoulun tiloihin – vain simulaattoriajotunnit suoritetaan autokoulussa. Voit vaihtaa pysäkkiä autokoulun aikana tarpeidesi mukaan. Tehtävämme on varmistaa, että saat parhaan mahdollisen tuen matkallasi kohti ajokorttia. Pysäkkimallimme on yksi tapa toteuttaa tätä tavoitetta.
Tutustu Vantaalla ajotuntipysäkkeihin.
Ajotuntipysäkki valitaan ilmoittautumislomakkeella, kun olet ilmoittautumassa.
Ajotuntipysäkki: Kauppakeskus Saari
Yliskylän puistokatu 4
Ajotuntipysäkki: Merilahden peruskoulu
Kalvikinniementie 1
Ajotuntipysäkki: MC Donald’s Helsinki Vuosaari
Kaivonkatsojantie 1 A
Ajotuntipysäkki: Puotilan metroaseman parkkipaikka
Puotilan metrokatu 4
Ajotuntipysäkki: K-Market Roihuvuori
Roihuvuorentie 24
Ajotuntipysäkki: S-market Herttoniemi
Hitsaajankatu 16
Ajotuntipysäkki: Päiväkoti Kulosaari
Kyösti Kalliontie 1
Ajotuntipysäkki: Liikuntakeskus Puro
Ratasmyllynkuja 1
Ajotuntipysäkki: Kivikon MC Donald’s
Kivikonlaita 2
Ajotuntipysäkki: Latokartanon peruskoulu
Agronominkatu 22
Ajotuntipysäkki: Hakunilan lukio
Sotungintie 19, 01200 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Hakunilan Ostoskeskus
Laukkarinne 4-6, 01200 Vantaa
Ajotuntipysäkki: K-Market Ristipuro
Simonkyläntie 11, 01390 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Tikkurilan Areena
Läntinen Valkoisenlähteentie 52-54, 01300 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Ammattikoulu Varia, Koivukylän toimipiste
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Tikkurilan Lukio
Valkoisenlähteentie 53, 01370 Vantaa
Ajotuntipysäkki: K-Supermarket Niipperi
Juvankartanontie 32, 02920 Espoo
Ajotuntipysäkki: Kauppakeskus Myyrmanni
Iskoskuja 3, Vantaa
Ajotuntipysäkki: Vaskivuoren Lukio
Virtatie 4, Vantaa, Suomi
Ajotuntipysäkki: Martinlaakson Lukio
Martinlaaksontie 36, Vantaa, Suomi
Ajotuntipysäkki: Lidl Vapaala
Vapaalantie 4, Vantaa, Suomi
Ajotuntipysäkki: Lidl Kaivoksela
Vanha Kaarelantie 33 B
Ajotuntipysäkki: McDonald’s Kaivoksela
Louhijantie 1, Vantaa, Suomi
Ajotuntipysäkki: Alepa Kartanonkoski
Hagelstamintie 32, Vantaa, Suomi
Ajotuntipysäkki: Lidl Vantaanlaakso
Vantaanlaaksontie 34, Vantaa, Suomi
Ajotuntipysäkki: Formula Center Helsinki
Yläkivenrinne 1, 00920 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Eemelin Kirppis
Viisaritie 2, 01640 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Alppilan lukio
Viipurinkatu 21, 00510 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Neste K Martinlaakso
Vihertie 39, 01620 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Leppävaaran uimahalli ja maauimala
Veräjäpellonkatu 15, 02650 Espoo
Ajotuntipysäkki: Vantaankosken rautatieasema
Vantaankoski
Ajotuntipysäkki: Kauppakeskus Jumbo
Vantaanportinkatu 3
Ajotuntipysäkki: Vantaanpuiston ostoskeskus
Vantaanrinne 14
Ajotuntipysäkki: R-kioski Vantaanpuisto
Vantaanrinne 14, 01730 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Prisma Itäkeskus
Vanhanlinnantie 1, 00900 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Metropolia ammattikorkeakoulu – Vanhan Viertotien toimipiste
Vanha Viertotie 23, 00350 Helsinki
Ajotuntipysäkki: ABC Pitäjänmäki Helsinki
Vanha Viertotie 31, 00380 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Vermon raviradan parkkipaikka
Valjakkotie, 02600 Espoo
Ajotuntipysäkki: Neste Express Espoo Laajalahti
Turveradantie 13, 02180 Espoo
Ajotuntipysäkki: Vesalan nuorisotalo
Tuukkalankuja 4, 00940 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Kartanonkosken Urheilupuisto
Tilkuntie 9, 01520 Vantaa
Ajotuntipysäkki: K-Market Pikku Huopalahti
Tilkankatu 5, 00300 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Hesburger Munkkiniemi
Tietokuja 7, 00330 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Keskuspuiston ammattiopisto, Tenholantie
Tenholantie 10
Ajotuntipysäkki: K-market Suutarila
Tapulikaupungintie 39, 00750 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Kauppakeskus AINOA
Tapionaukio 4, 02100 Espoo
Ajotuntipysäkki: SuperPark Vantaa
Tammiston Kauppatie 13, 01510 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Lidl Tammisto
Säätökuja 2, 01520 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Tapanilan Työväentalo
Sompiontie 4, 00730 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Oulunkylän yhteiskoulu
Siltavoudintie 24
Ajotuntipysäkki: Mellunmäen K-Market
Rukatunturintie 2
Ajotuntipysäkki: Roihuvuoren kirjasto
Roihuvuorentie 2, 00820 Helsinki
Ajotuntipysäkki: K-Market Vesala
Rekipellontie 2, 00940 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Munkkivuoren ostoskeskus
Raumantie 1, 00350 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Hesburger Vantaa Myyrmäki
Raappavuorentie 10, 01600 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Stadin ammattiopisto, Pälkäneentie
Pälkäneentie 20
Ajotuntipysäkki: Ammattiopisto Live Arla Leppävaara
Puustellinmäki 4-6, 02650 Espoo
Ajotuntipysäkki: Stadin Ammattiopisto – Roihuvuori
Prinsessantie 2
Ajotuntipysäkki: Ruohoparkki, Porkkalankatu 10
Porkkalankatu 10
Ajotuntipysäkki: Pirkkolan uimahalli
Pirkkolan Metsätie 6, 00630 Helsinki
Ajotuntipysäkki: ABC Pihlajisto Helsinki
Pihlajistontie 2, 00710 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Pohjois-Haagan yhteiskoulu
Pietari Hannikaisen tie 6
Ajotuntipysäkki: ABC Petikko Vantaa
Petikontie 29, 01720 Vantaa
Ajotuntipysäkki: K-Market Töyrynummi
Pertunpellontie 4 00740 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Hyvän Paimenen kirkko
Palosuontie 1, 00660 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu – Haagan kampus
Pajuniityntie 11, 00320 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Lauttasaaren kirjasto
Pajalahdentie 10
Ajotuntipysäkki: Alepa Otaniemi
Otaniementie 12, 02150 Espoo
Ajotuntipysäkki: Olarin koulu ja lukio
Olarinniityntie 4
Ajotuntipysäkki: Itäkeskuksen uimahalli
Olavinlinnantie 6, 00900 Helsinki
Ajotuntipysäkki: ABC Espoonlahti Espoo
Nöykkiönkatu 2, 02300 Espoo
Ajotuntipysäkki: Hotel Haaga Central Park
Nuijamiestentie 10, 00320 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Alepa Rajatorppa
Nuijatie 12, 01650 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Neste Espoo Nihtisilta
Nihtisillankuja 2, 02630 Espoo
Ajotuntipysäkki: Kotipizza Maunula
Männikkötie 6, 00630 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Neste Express Espoo Kauklahti
Mänkimiehentie 3, 02780 Espoo
Ajotuntipysäkki: Mäkelänrinteen uimahalli
Mäkelänkatu 49, 00550 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Vehkalan liityntäpysäköinti
Myllyniityntie 3
Ajotuntipysäkki: Mestarintie 11, P-paikka
Mestarintie 11
Ajotuntipysäkki: Pihlajamäen ostoskeskus
Meripihkatie 3
Ajotuntipysäkki: Alepa Mellunmäki
Mellunmäentie 12, 00970 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Martinlaakson Hesburger
Martinlaaksontie 1
Ajotuntipysäkki: Martinlaakson asema
Martinlaakson asema
Ajotuntipysäkki: Martinkallion koulu
Martinkallio 2, 02300 Espoo
Ajotuntipysäkki: K-Market Pähkinä
Mantelikuja 1, 04300 Vantaa
Ajotuntipysäkki: S-market Malminmäki
Malminkorpi 1, 02280 Espoo
Ajotuntipysäkki: Malminkartanon asema
Malminkartanon asema
Ajotuntipysäkki: Neste Express Espoo Kivenlahti
Maininkitie 11, 02320 Espoo
Ajotuntipysäkki: Viherlaakson koulu
Lukionahde 1, 02710 Espoo
Ajotuntipysäkki: Pihlajamäen Lukio
Lucina Hagmanin kuja 4
Ajotuntipysäkki: Kauppakeskus Sello
Leppävaarankatu 3-9
Ajotuntipysäkki: Pakilan nuorisotalo
Lepolantie 19, 00660 Helsinki
Ajotuntipysäkki: K-Market Aurinkolahti Helsinki
Leikosaarentie 48, 02100 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Ressun lukio
Lehtikuusentie 4, 00270 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Lauttasaaren metroasema
Lauttasaaren metroasema
Ajotuntipysäkki: Lauttasaaren liikuntapuisto
Lahnalahdentie 2
Ajotuntipysäkki: Munkkiniemen yhteiskoulu
Laajalahdentie 21, 00330 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Lidl Hannus
Kurjenkellontie 1, 02270 Espoo
Ajotuntipysäkki: Käpylän ammattikoulu
Kullervonkatu 11, 00610 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Neste Kontula
Kotikonnuntie 1, 00940 Helsinki
Ajotuntipysäkki: K-Market Kivikko
Kivikonkaari 30, 00940 Helsinki
Ajotuntipysäkki: K-Market Ruskeasuo
Kiskontie 22, 00280 Helsinki
Ajotuntipysäkki: ABC Malmi Helsinki
Kirkonkyläntie 39, 00780 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Kilonpuiston koulu
Kilonpuisto 5, 02610 Espoo
Ajotuntipysäkki: Pukinmäen liikuntapuisto
Kenttätie 3, 00720 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Kanniston Koulu
Kenraalintie 6, 01700 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Keimolanmäentie, tienvarsi P-paikka
keimolanmäentie
Ajotuntipysäkki: Etelä-Haagan Apteekki
Kauppalantie 26, 00320 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Eastonin K-Citymarket
Gotlanninkatu 13
Ajotuntipysäkki: Kauppakeskus Kaari
Kantelettarentie 1
Ajotuntipysäkki: Alepa Kivistö
Kannistontie 1, 01700 Vantaa
Ajotuntipysäkki: Kuninkaantien lukio
Kaivomestarinniitty 2
Ajotuntipysäkki: Kaarelan jäähalli
Kaarelan raitti 2, 00430 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Alepa Joosepinkuja
Joosepinkuja 1, 02230 Espoo
Ajotuntipysäkki: Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
Isonnevantie 8, 00320 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Ruotsinkielinen lukio Lärkan
Isonnevantie 22, 00320 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Kaitaan koulu ja lukio
Iivisniementie 1, 02260 Espoo
Ajotuntipysäkki: Stadin ammattiopisto, Ilkantie
Ilkantie 3
Ajotuntipysäkki: Liityntäpysäköinti Kivistö Itä
Hämeenlinnanväylä 601
Ajotuntipysäkki: Teboil Helsinki, Munkkivuori
Huopalahdentie 22, 00350 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Stadin Ammattiopisto – Herttoniemi, Hitsaajankatu
Hitsaajankatu 4
Ajotuntipysäkki: Westendinpuiston koulu
Hiiralantie 6, 02160 Espoo
Ajotuntipysäkki: Tapanilan kirjasto
Hiidenkiventie 21, 00730 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu – Malmin kampus
Hietakummuntie 1 A
Ajotuntipysäkki: Meilahden kampuskirjasto
Haartmaninkatu 4
Ajotuntipysäkki: Kartanonkosken K-market
Hagelstamintie 26
Ajotuntipysäkki: Stadin ammattiopisto
Haapaniemenkatu 7
Ajotuntipysäkki: Juhlatila Espoon Talli
Finnoontie 3, 02270 Espoo
Ajotuntipysäkki: Helsingin yliopiston pääkirjasto
Fabianinkatu 30
Ajotuntipysäkki: Esikkotie 1, Vantaa Tikkurila
Esikkotie 1
Ajotuntipysäkki: Pohjois-Haaga K-Supermarket
Eliel Saarisen tie 5
Ajotuntipysäkki: Arena Center Myllypuro
Alakiventie 2, 00920 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Viikin kirkko
Agronominkatu 5, 00790 Helsinki
Ajotuntipysäkki: Haaga K-Market Kasari
Aino Acktén tie 8
Ajotuntipysäkki: Stadin Ammattiopisto – Herttoniemi, Abraham Wetterin tie
Abraham Wetterin tie 4
Ajotuntipysäkki: Aarnivalkean koulu
Aarnivalkeantie 9, 02100 Espoo
Tyytyväisyystakuu – aloita ilman riskiä
Me Antin Autokoulussa olemme sitoutuneet tarjoamaan laadukasta ja turvallista opetusta. Ymmärrämme, että autokoulun valinta on suuri päätös ja haluamme varmistaa, että jokainen oppilaamme on täysin tyytyväinen valintaansa. Siksi olemme kehittäneet tyytyväisyystakuun, joka takaa sinulle mielenrauhan ilman pelkoa, että olet tehnyt huonon valinnan.
Miten tyytyväisyystakuu toimii?
Tyytyväisyystakuu on yksinkertainen: Jos et syystä tai toisesta ole tyytyväinen saamaasi opetukseen tai palveluun, voit keskeyttää autokouluopintosi vielä ensimmäisen autolla ajettavan ajotunnin jälkeen ja saat kaikki rahasi takaisin. Olet myös voinut suorittaa useampia teoriatunteja ennen ensimmäistä ajotuntia, se ei estä takuun käyttämistä.
Jos päätät hyödyntää tyytyväisyystakuumme, et joudu vastaamaan monimutkaisiin kysymyksiin tai käymään läpi monimutkaisia menettelyjä. Lupauksemme on selkeä ja suora: jos et ole tyytyväinen, ilmoita siitä meille ja saat rahasi takaisin.
Teoriat-alussa-menetelmä takaa stressivapaan autokoulun
Meille on vuosikymmenien kokemuksen myötä syntynyt käsitys siitä, mitkä kaksi asiaa ovat onnistuneen autokoulukokemuksen salaisuus:
- Autokoulun suorittaminen niin, että teoriaopiskelu ja teoriakoe painottuu autokoulun alkupäähän.
- Ajotuntien suorittaminen kohtuullisen tiiviissä aikataulussa ennen ajokoetta.
Miksi näin? Tiedämme, että liikennesääntöjen ja teorian hallitseminen helpottaa merkittävästi oppimisen etenemiseen autossa. Kun osaat liikennesäännöt jo teoriassa hyvin, se mahdollistaa autossa tapahtuvan oppimisen nopeammin ja säästät kustannuksissa.
Teoriatunnit kannattaa aloittaa siis jo jopa ennen ajotunteja ja suorittaa ne loppuun ensimmäisten ajotuntien aikana.
Ajokoe voidaan varata, kun teoriakoe on suoritettu. Jos teoriaopiskelu viivästyy, myös teoriakoe viivästyy ja sen myötä ajokokeen varaaminen. Jos suoritat kaikki ajotunnit, mutta teoriakoe on suorittamatta, venyy viimeisimmän ajotunnin ja ajokokeen väli niin pitkäksi, että tuntuma ajamiseen häviää, jolloin ajokokeen läpäisy vaikeutuu.
Ajokokeen uusimisesta syntyy aina lisäkustannuksia sekä autokoulumaksujen että viranomaismaksujen muodossa. Lisäksi ajokokeisiin voi ruuhka-aikoina olla viikkojen jonotusajat. Kun teet teoriakokeen ajoissa, pääset varaamaan ajokokeen haluamallesi päivälle.
Tiivistetysti: aloita teoriaopiskelu ja suorita teoriakoe kurssin alkupäässä ensimmäisten ajotuntien aikana tai jopa ennen ajotunteja – ja saat kortin edullisemmin ilman stressaamista. Näin varmistetaan, että oppiminen etenee sujuvasti ja säästät kustannuksissa.
Teoriakokeen suorittaminen aikaisessa vaiheessa ei ole kuitenkaan pakollista, se on vain suositus. Olet tervetullut Antin autokouluun vaikka haluat suorittaa teoriakokeen myöhemmin ajojen loppuvaiheessa.
Ansaitse lisäksi ilmainen 25 minuutin harjoitusajokoe!
Kun suoritat teoriakokeen hyväksytysti ennen kuudetta ajotuntiasi oikealla autolla, palkitsemme sinut Antin Ahertajan edulla: 25 minuutin harjoitusajokokeella! Tämän edun arvo on 45 €, joka on merkittävä etu ajokortin suorittamisessa. Saat edun, vaikka et läpäise teoriakoetta ensimmäisellä kerralla. Riittää, että se on läpäisty ennen kuudetta ajotuntia.
Paras tapa saada etu on keskittyä huolellisesti liikennesääntöjen ja teoriakokeen harjoitteluun. Voit harjoitella teoriakokeeseen oppimisympäristössä, johon saat tunnukset, kun olet ilmoittautunut autokouluun.
Teoriabonus 500 €
Kun läpäiset teoriakokeen ilman virheitä
Jos suoritat teoriakokeen ensimmäisellä yrittämällä ilman yhtään virhettä, palkitsemme sinut 500 eurolla puhtaana käteen!
Tämä etu on voimassa, kun olet teoriakokeen aikana Antin Autokoulun henkilöautokurssilla (etu ei koske opetuslupapalveluita, esim. Riskikoulutusta).
Antin Ahertajan 45 € arvoisen edun lisäksi sinulla on siis mahdollisuus tienata vielä lisäksi 500 €! Voittoja on tullut vuosien aikana jo useita kymmeniä.
Käteen jäävä summa ja verot
Älä huolehdi veroista tai muista maksuista – me hoidamme ne puolestasi. Palkkion suuruus lasketaan siten, että käteen jäävä osuus on tasan 500 €.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
- Jos suoritan B-kortin automaattivaihteisella autolla, tuleeko ajokorttiin joku rajoitus etten voi ajaa manuaalivaihteisella autolla?
- Mitä eri vaiheita autokoulun suorittamisessa on?
- Onko mopokortista apua, kun suorittaa auton ajokorttia?
- Mikä on tyypillinen kesto henkilöauton ajokortin hankkimiseen?
- Pitääkö minulla olla lääkärintodistus autokoulua tai ajokorttia varten?
- Voiko autokoulua käydä etänä?
- Milloin seuraava kurssi alkaa?
- Kuinka nopeasti ajokortin voi suorittaa?
- Mistä ajotunnit lähtevät?
- Pystyykö ajotunteja varata ennen kuin on suorittanut teoriakokeen?
- Miten varaan ajotunnin?
- Kuinka monta ajotuntia henkilöautolla pitää olla suoritettu ennen ajokoetta?
- Mitä pitää tehdä ennen ensimmäistä henkilöautokurssin ajotuntia?
- Miten varaan lisäajotunteja?
- Voiko ajotunteja suorittaa viikonloppuna?
- Voiko teoriatunteja tehdä viikonloppuisin tai aamuisin?
- Millä kielellä ajo- ja teoriatunnit voi suorittaa?
- Voinko noutaa teoriatuntitodistuksen toiselta toimipisteeltä jos omani on kiinni?
- Voiko toinen henkilö noutaa teoriatuntitodistuksen puolestani?
- Onko mahdollista hakea EAS-todistus välittömästi verkkoteorian suorittamisen jälkeen toimistolta?
- Pystyykö ajotunteja varata ennen kuin on suorittanut teoriakokeen?
- Voinko noutaa teoriatuntitodistuksen toiselta toimipisteeltä jos omani on kiinni?
- Voiko toinen henkilö noutaa teoriatuntitodistuksen puolestani?
- Onko mahdollista hakea EAS-todistus välittömästi verkkoteorian suorittamisen jälkeen toimistolta?
- Kuinka monta virhettä teoriakokeessa sallitaan?
- Miten voin harjoitella B-kortin teoriakokeeseen?
- Mitä pitää ottaa mukaan teoriakokeeseen?
- Miten varaan teoriakokeen?
- Onko teoriakoe mahdollista suorittaa netissä?
- Kuinka pitkään hyväksytty teoriakoe on voimassa?
- Läpäisin teoriakokeen, mitä teen seuraavaksi?
- Miten varaan teoriakokeen?
- Mistä löydän teoriakokeeseen tarvittavat todistukset?
- Mikä on kuljettajantutkinto?
- Minulla on haasteita teoriakokeen kanssa, mitä voin tehdä?
- Varaan teoriakoetta Ajovarman kautta, siellä kysytään autokoulun nimeä, mutta en löydä listalta omaa toimipistettä. Mitä seuraavaksi?
- Missä suoritan teoriakokeen?
- Jos suoritan B-kortin automaattivaihteisella autolla, tuleeko ajokorttiin joku rajoitus etten voi ajaa manuaalivaihteisella autolla?
- Kuinka monta ajotuntia henkilöautolla pitää olla suoritettu ennen ajokoetta?
- Mikä on kuljettajantutkinto?
- Mitä jos ei onnistu ajokokeessa ensimmäisellä kerralla?
- Mistä varaan ajokoeajan?
- Maksaako autokoulun ajoneuvon käyttö extraa ajo- tai käsittelykokeessa?