Siirry sisältöön

Usein kysyttyä


Milloin riskien­tunnistamis­koulutus pitää suorittaa?

On suositeltavaa suorittaa riskientunnistamiskoulutuksen teoriatunnit ennen teoriakokeeseen osallistumista, koska teoriakokeessa voi olla kysymyksiä riskientunnistamisen aihealueelta. Koulutuksen pakettiin kuuluu myös sähköinen oppimateriaali, jota voi hyödyntää valmistautuessaan teoriakokeeseen.

Ajotunnit kannattaa suorittaa, kun on jo kertynyt riittävä määrä opetuslupa-ajotunteja ja kun auton hallinta on vankalla pohjalla. Tällöin ajotunneilla voidaan keskittyä syventämään oppimista ja harjoittelemaan erityisesti ajotuntien aiheisiin liittyviä taitoja, eikä enää tarvitse käyttää aikaa perustaitojen opetteluun.

Parhaimman hyödyn riskikoulutuksesta saa, kun suorittaa sen noin 2-3 viikkoa ennen suunniteltua teoria- tai ajokoetta. Tällöin koulutus on vielä tuoreessa muistissa ja sen opit ovat helpommin sovellettavissa käytäntöön koetilanteessa.

Liittyvät kysymykset


Milloin opetuslupalaisen on suoritettava riskikoulutus?

Ennen teoriakokeeseen osallistumista suositellaan suorittamaan riskikoulutuksen teoriatunnit. Kokeessa voi olla kysymyksiä riskien tunnistamisen aihealueelta. Ajotunnit kannattaa suorittaa, kun opetuslupa-ajotunteja on…

Suoritetaanko riskientunnistamisen ajotunnit samalla autolla, jolla olemme harjoitelleet opetuslupa-ajoja?

Riskientunnistamiskurssin liikenneajot suoritetaan autokoulun autolla, ja ne sisältyvät kurssin hintaan. Mikäli olet suorittanut ajotuntejasi automaattivaihteisella autolla, on tämä tärkeää mainita.…

Pitääkö opetuslupalaisen suorittaa teoriatunteja?

https://www.antinautokoulu.fi/kurssi/eas-kurssi-koulutus/ 4 verkko-oppituntia, on pakollinen kaikille jotka hakevat ajokorttia ensimmäistä kertaa. Koulutuksen voi hankkia autokoulusta tai muulta viranomaisen hyväksymältä kouluttajalta.…

Pystyykö riskikoulutuksen ajotunnit liikenteessä suorittaa opetuslupa-autolla?

Riskientunnistamiskoulutuksen liikenneajot ajetaan autokoulun autolla. Jos haluat suorittaa ajot omalla autolla, suosittelemme keskustelemaan asiasta sen toimipisteen ja/tai liikenneopettajan kanssa, minne…

Olen tehnyt kaikki riskien­tunnistamis­koulutuksen tunnit. Mistä saan siitä todistuksen?

Kun kaikki kurssin osiot on käyty läpi ja kurssimaksu on maksettu, voit tulostaa todistuksen omasta Webauto-oppimisympäristöstäsi. https://antinautokoulu.fi/oppimisymparisto/. Vaihtoehtoisesti voit hakea…

Suoritetaanko opetuslupalaisen inssiajo autokoulun autolla?

Opiskelijan ajokoe eli inssiajo suoritetaan opetusautolla, jolla on harjoiteltu opetusluvan aikana. Ajokoeajan voit varata omien aikataulujesi mukaisesti suoraan Ajovarmalta joko…

Etsi mitä tahansa